Lämpöpumppu maksaa itsensä takaisin korkojen kera

Lämpöpumppuihin investoivat kuluttajat ovat merkittävä talkoovoima ilmastonmuutoksen torjumisessa. Kotitalouden tekemä sijoitus kartuttaa myös omaa kukkaroa.

Suomen lämpöpumppuyhdistyksen mukaan Suomessa on asennettuna yli 800 000 lämpöpumppua, jotka tuottavat uusiutuvaa energiaa vuosittain 6-7 TWh.

Sulpu ry:n toiminnanjohtaja Jussi Hirvosen mukaan lämpöpumppujen kappalemääräinen ja euromääräinen myynti on edelleen kasvussa. Viime vuonna asennettuihin 60 000 lämpöpumppuun investoitiin lähes puoli miljardia euroa.

– Lämpöpumppu on kestävä investointi, jolla kotitalous säästää lämmityskuluissa. Ympäristöön liittyvät hyödyt tulevat ohessa ja ovat monille kuluttajille arvokkaita valintakriteereitä, Hirvonen toteaa.

Hirvonen antaa esimerkin, mitä yksittäinen kotitalous voi säästää ilmalämpöpumpun avulla. Pumppu maksaa kuluttajalle noin 2000 euroa asennettuna. Pumpun ansiosta talouden sähkölasku kevenee 3000-6000 kWh vuodessa, joka tarkoittaa rahassa noin 350-600 euron säästöä. Näin investointi maksaa itsensä pois 3-4 vuodessa.

Pientalojen rakentajat valitsevat lämpöpumpun

Selkeästi suosituimpia lämpöpumppuja ovat ilmalämpöpumput. Muita vaihtoehtoja ovat maalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput ja poistoilmalämpöpumput. Pientalojen uudisrakentajista yli 70 % valitsee lämpöpumpun. Pumpun hankkiva saa energiatehokkaan lämmityksen kaupan päälle jäähdytysominaisuuden, joka lisää asumismukavuutta kesäaikaan.

– Sähkö- ja puulämmitteisissä taloissa lämpöpumppu myös lisää viihtymistä, sillä pumpun avulla ilma liikkuu tasaisesti ja purkaa lämpökerrostumaa, Hirvonen kertoo.

Myös kerrostalojen poistoilmalämpöpumput yleistyvät vauhdilla. Poistoilman talteen ottamisella voidaan pienentää taloyhtiön kaukolämmön tai muun energian kulutusta tuntuvasti.

Öljylämmityksen aika väistyä

Suomessa on edelleen noin 200 000 öljylämmitteistä pientaloa. Noin 5000 taloutta vaihtaa vuosittain öljylämmityksestä lämpöpumppuihin. Motiivina useimmilla öljylämmityksestä luopumiseen on sen korkea hinta. Jussi Hirvosen mukaan nykyinen tahti ei ole kuitenkaan riittävä, sillä neljäkymmentä vuotta on liian pitkä aika siirtyä ympäristöystävällisempään energiaan. Olisi hyvä, jos joka vuosi vähintään 15 000 taloutta vaihtaisi öljyn lämpöpumppuun.

– Öljylämmitys on tullut tiensä päähän. Hallituksen ilmasto-ohjelmassa tämä on jo nähtävissä. Valtion omissa rakennuksissa öljystä halutaan eroon vuoteen 2025 mennessä ja hiilidioksidipäästöistä tullaan rankaisemaan verotuksella. Ruotsalaiset saatiin vaihtamaan 300 000 öljykattilaansa lämpöpumppuihin veropiiskalla ja Norjassa öljyllä lämmittäminen on rikollista 2021 alkaen. Ilmastomuutoskeskustelu käy kuumana lopulta myös Suomessa ja suunta on meillä sama kuin naapurimaissa, eli öljylämmitteiset taloudet vaihtavat lämpöpumppuihin, Hirvonen päättää.

,